Ajankohtaista

22.9.2017Olkkari avattu!Lue lisää »30.8.2017PalveluseteliLue lisää »18.8.2017Partex-paja on palannut lomalta.Lue lisää »

Lounasruokala ja kahvila, aukioloajat

Kahvila Ma - To 9.00 - 14.00, Pe 8.00 - 13.00Lounas Ma - To 11:00 - 13:00, Pe 11.00 - 12.30  Osoite: Tarkastamonkuja 3

Yhteystiedot

IntoPajat ry
Tarkastamonkuja 3
55800 Imatra

Vaatekierrätys, Partex-paja
Tiilitehtaankatu 28
Vuoksenniska, Imatra
Avoinna: ma-pe klo 9-17

sposti: toimisto@intopajat.fi

Henkilöstön yhteystiedot:
löytyvät yhteystiedot välilehdestä.

Blogi

Porinoita pajalta

Junamatka

Share |

Keskiviikko 28.5.2014 klo 9:25 - Anna-Riikka Ilves


Onko ketään ”erilaista” nuorta ärsyttänyt se, että erilaisuutta pilkataan? Tässä on teille hiukan siitä, rytmitetyn kertomuksen muodossa. Kertomus on kuvitteellinen, eikä ole yhteydessä todellisiin henkilöihin, mutta toivon, että tämä antaa jotain apua/kuvaa yksinäisille ja ”erilaisille nuorille”.

 

Junassa näen, miten ihmiset haukkuvat toisiaan. He tekevät sitä ja silti eivät he voisi häätää loisiaan. Mitä vikaa olla rokkikauris? Mitä vikaa on olla lävistysten takaa kaunis? Mitä vikaa on omata japanilaisia tatuointeja? Mitä vikaa on ajatella laatikon ulkopuolelta? Mitä vikaa olla levoton tyttö? Anssi Kela, nyt tule ja selitä tämä typerä mättö.

 

Tyttö punapäinen laittaa vihkonsa pois. Hän katselee ympäriinsä ja miettii, että missä ois. Punapäällä on oppimisvaikeuksia ja vahva oikeudentunto. Rivoudestaan huolimatta on siis puhtaampi kuin ahdasmielinen suntio. Pisamat lepäävät siroilla kasvoilla. Hän ajattelee niiden takaa kuin rakkaus olisi elämänsuola. Lapsen äiti meni ajat sitten Taivaaseen. Lapsi miettii, että äiti varmaan meni oikeasti Thaimaaseen. Lapsi ajattelee niin kuin muut haluaa häntä estää, että tuska sisällä olisi paljon helpompi kestää. Ainoa joka tajuaa punatukkaista lasta, on tämän rakas isä. Ilman punapäistä lukutoukkaa, punatukkatyttö ei olisi enää edes maailmassa läsnä. Isä ja tytär olivat samanlaisia. Ei siitä päästy yli eikä, se on tosiasia.

Tyttö katsoo ikkunasta ulos. Hänen päässään on yksi pieni tulos. Tulos on pilannut hänen loppuelämänsä. Päättötokari ja HOJKS puhuvat paskaa koko tekstinsä edestä. Lapsella on opettajien mielestä asennevamma ja kyseenalaistaa kaiken kirjoissa olevan. Mitä vikaa on tietää, että sähkötuolin keksi hammaslääkäri ja että näkikö kukaan dinojen kuolevan? Isä tajuaa parhainten, muttei ihan kaikkea, ja ystävä voisi tuskan myös tuntea. Tyttö on hylkiö, ei toivoa sosiaalisuudesta, siltä hän yrittää tavoittaa taivaanrantaa kaukaisuudesta.

”Voinko istua tähän?” kysyy ääni heleä. Tyttö ottaa kuulokkeet korviltaan ja nyökkää. Poika komea, ulkomaalainen, ja tuskin ajattelee kuin Matti Nykänen. Pojan kauluspaita skottiruutuinen, vaaleatukka ja silmät sinisumuiset. Poika istuutuu ja katsoo ulos. Hänelle on varmaan tasan sama, mikä on tämän ainoa kerran tulos. Tyttö tuntee hetken kuluttu pojan katseen itsessään. Punapää vain hengittää huomaamattomasti syvään.

”Joona, ” sanoo poika hymyillen nimekseen. Onko tämä jokin pila, miettii tyttö itsekseen. Kukaan ei ollut lähestynyt häntä ennen, siis mistä tämä yllättävä ja uhkaavakin enne?

”Elizabeth,” tyttö esittelee itsensä. Poika kysyy, että mistä hän on saanut kauniin nimensä. Tyttö kertoo, että äiti antoi sen tärkeän faktan. Tuntui olevan tahtomattaan hänen oma feksa.

Nuoret puhuvat yllättäen paljosta. Musiikista, elämästä ja unelmista. Joona opiskelee toista vuottaan tatuoijaksi, Elizabeth vasta hakee media-assistentiksi. Elizabeth miettii, että uskaltaako hän kertoa omasta sairaudestaan. Hän ei halua ihan heti, että Joona menee pois hänen luontaan. Poika on mukava ihminen, mutta varmaan täysin tavallinen. Vaikka poika käsiään taputteli ja Elizabeth sitä suuresti hämmästeli…

”Missä jäät pois?” Joona kysyy pilke silmässään.

”Asemalle, mikä vie Pikku Huopalahteen,” Elizabeth vastaa epävarmuus äänessään.

”Niin minäkin.”

”Pitänee kertoa sinulle sittenkin…”

”Mikä hätänä?”

”Aspergerini on hätänä.”

”Ai,” Joona sanoi ja viivytteli seuraavaa sanaansa. Elizabeth alkoi penikoitua – voiko sen faktan sanominen olla niin vaikeaa? ’Olet ruma ihminen, et rakastamisen arvoinen. Et voi rakastaa, vaan kätesi antavat sinun vain huutaa ja satuttaa.’ Opettajat sitä huusivat päin Elizabethin naamaa. Mutta isä sanoi, että kaikki eivät tajua tuota voimavaraa. Voimavara? Älä viisti, Elizabeth oli sanonut silloin happamana.

”Erilaisuus on rikkautta,” Joona sanoo, eikä pilaile. Elizabeth ei voi uskoa korviaan – onko Jumala halukas piloille. Joona kertoo, että hänen siskonsa on ADHD-nuori. Elizabethiä vain hiukan vanhempia, kipakka nuori neiti. Teini-ikä ja lapsuus olivat vaikeita, mutta kaikesta mentiin läpi, lannistumatta. Elizabeth tunnisti Joonan siskosta itsensä – tarmokas, oikeudentajuinen, hyvä värisilmä. Kuunteli musiikkia, johon kukaan ei pitkällä tikulla halunnut edes koskea.

”Olisi typerää, jos ihmiset olisivat samanlaisia,” Joona sanoo. ”Kaikilla on minihame ja paljastava paita, pojilla taas kalliit merkki vaatteet – siis haloo”

”Kuulostaa tylsältä maailmalta,” Elizabeth sanoo, ja nauraa hiukan vapautunutta stressiään.

”Einsteinillä oli Asperger,” Joona jatkaa ja taputtaa käsiään. Joona sanoo Elizabethin hämmästyneeseen ilmeeseen, että hänellä tic-liikkeitä. Miksi – lääkärit eivät tiedä siihen syytä. Hänellä ei ole Tourettea, tai vastaavaa, mutta silti hän aina käsiään taputtaa. Hän on sen kanssa sinut. Elizabethin pitäisi alkaa olla vapaa ja vapautunut.

”Niin taidan alkaa olla,” Elizabeth sanoo, kun juna on kotiasemalla. He nousevat yhdessä junasta ja eivät poistu toistensa seurasta. Pikku Huopalahti taisi saada asutukseensa muutoksen – tämä kaksi uutta ystävää alkaisivat itse tehdä oman vastuksen.

Muu maailma vastaan Elizabeth ja Joona perheineen. Tästä on kaikkien arvoista vielä kuulla, kyllä vannon sen!


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini